Asuminen

NUORET AIKUISET ERITYISEN AKTIIVISIA ASUNTOMARKKINOILLA 29.6.2010

Huoneistokeskuksen seurannan mukaan alle 34-vuotiaat toimivat tällä hetkellä kaikkein aktiivisimmin asuntomarkkinoilla. Eri ikäryhmistä 25-34-vuotiaat ovat parhaiten edustettuina niin asuntonäytöillä kuin ostajaasiakkainakin. Erityisen paljon ikäryhmä tekee asuntokauppoja muuttovoittoisissa kasvukeskuksissa.
20100629_HK_graph01.jpg”Perinteisesti 35-44 –vuotiaat ovat tehneet eniten asuntokauppoja, mutta nyt tämä nuorempi ikäryhmä on noussut selkeästi aktiivisemmaksi päätöksenteossa”, kertoo kenttäjohtaja Merja Siivonen. ”Kolmenkymmenen ikävuoden kohdilla useat ovat jo saaneet työuransa hyvään alkuun ja kun työmarkkinoilla alkaa nyt voimakas eläköityminen, laskevat nuoret työn jatkuvuuden varmaksi. Luottamus työtilanteeseen ja sitä kautta omaan talouteen on kunnossa ja asuntolainojen korot vielä toistaiseksi erityisen suotuisat, joten unelma omasta kodista voidaan toteuttaa. Lisäksi vuokraasuminen on edelleenkin suhteellisen kallista” summaa Siivonen tilannetta.

Mielenkiintoiseksi markkinatilanteen tekee nuorten ikäluokkien aktiivisuus tilanteessa, jossa markkinoilla on hyvin vähän suomalaisten suosimia uusia asuntoja; nuoremmat ikäluokat ovat myös aiempaa nopeampia päätöksentekijöitä ja usein rakennuttajien ennakkoon markkinoimat kohteet koetaan pitkän odotus- ja valmistumisajan suhteen epämiellyttävänä. Päätöksen vahvistuttua on kiire omaan kotiin ja vuoden odottaminen voi joistakin tuntua pitkältä. Myös ASP-säästäminen on jälleen nostanut suosiotaan uusittuine ehtoineen. Nyt Helsingistäkin voi löytää sopivia asuntoja ASP- lainarahoituksella ja sitä käytetään ensiasunnon oston yhteydessä.

Asuntomarkkinoita hillitsevä tekijä on tarjonnan vähyys

20100629_HK_graph02.jpgUseimmat muuttovoittokunnat kärsivät sekä uudistuotannon puutteesta että käytettyjen asuntojen tarjonnan vähyydestä. Huoneistokeskus enteili joulukuun alussa voimakasta markkinahäiriötä asuntokauppaan ja vaikka joulukuun aktiivisuus lievensihäiriön merkittävyyttä, näyttää sen toteutuminen selvältä: kevään asuntokauppaa leimaa tarjonnan niukkuuden aiheuttama hintakuplan vaara. Kokonaistarjonnan vähyys suhteessa kysyntään tulee nostamaan hintoja ja lisää riskiä hintakuplan muodostumiselle. Yksi signaali liian pienestä tarjonnasta on myös omakotitalojen rakentamisen kasvu. Siellä missä tontteja on saatavilla, uudisrakennusten puutetta kompensoidaan muun muassa rakentamalla omaa. Kuluvalle vuodelle aloitettaneen 20
% enemmän omakotitaloprojekteja, kuin vuonna 2009 ja tämä tulee vuoden sisällä nostamaan tarjonnan määrää ja normalisoimaan tarjontatilannetta. Suomalaisista lähes kolmannes ostaa omakotitalonsa valmiina, eli ”avaimet käteen” -periaatteella.

Kenttäjohtaja Merja Siivonen toteaa, että asuntolainojen korot tulevat varmasti nousemaan jouluun mennessä, vaikka osa noususta tuleekin tilastointivaikutuksista: suomalaiset muuttavat ahkerasti lyhyitä viitekorkoja jälleen 12 kuukauden euriboriin, joka on puolisen prosenttiyksikköä kalliimpi kuin lyhyet viitekorot. Koronnousuodotusten vuoksi Siivonen tahtoo muistuttaa suomalaisia asumisen kustannusten ”perustasosta”: ”Kun talouden nettotuloista puolet menee asumiseen, asutaan liian isosti, jos taas asumiseen käytetään vain neljännes tai maksimissaan kolmannes tuloista, voi rauhassa harkita suurempaa kotia. Nyt on erityisen hyvä aika vaihtaa sopivampaan, sillä nykyisessä tarjontapulassa ollaan tosiaankin myyjän markkinoilla ja myös arvokkaammat kohteet kiinnostavat ostajia jälleen” summaa Siivonen.

Lisätietoja:
Huoneistokeskus